tiistai 30. tammikuuta 2007
Paukkupakkasia
Maanantai-aamu alkoi -29c pakkasessa meillä, onhan "alavilla mailla hallan vaara!"
Heti pisti miettimään, että entäs illalla, kun treeneissä on -15c pakkasraja! Onneksi pakkanen lauhtui päivän mittaan niin, että illemmalla, kun tehtiin Kössin kanssa lähtöä, oli enää n.6c pakkasta.
Treenit meni mukavasti, olen erittäin tyytyväinen kontakteihin, joita on nyt "tahkottu urakalla", nyt on tulosta näkyvissä! Kössi menee puomille tai aalle, kun sanon, ja kiipeää, kun käsken! (ennen sana:AA oli Kössille sama kuin LENNÄ YLI!) Alastulot on myös nyt yes, malttaa odottaa käskyä seuraavalle esteelle, olen myös käynyt palkkaamassa kontaktilla odotusta -ja maltti on senkun kasvanut! Koutsimme oli tehnyt kivan radan, jossa meidän(=minun) kompastuskohta oli kolmen hypyn suoran päästä oikealta lähtevä putki, kun Kössiä houkutti vasemmalta näkyvä hyppy... Taisi olla kolmas yritys, kun sain jarrutettua oman vauhtini niin, että Koo malttoi myös katsoa näytön ja kuunnella mitä mulla on sanottavaa...
Viikko meni muuten, kuin siivillä, taisi olla perjantai-ilta ainoa ilman "etukäteen lukkoonlyötyä ohjelmaa"
Lauantaina sain otettua muutaman kuvan, (meikäläisen tuurilla aurinko meni pilveen, kun oltiin oltu vasta vähän aikaa metsässä...) ne on Kössin sivuilla albumissa.
maanantai 22. tammikuuta 2007
Maanantai
Vihdoinkin vesisateet loppuivat! Nyt vuorostaan voi valittaa kylmästä... Tultiin Kössin kanssa treeneistä maanantaiseen tapaan, mittari näyttää -16,4c. Meinasi oikeen palella, "kerrospukeutumisesta" huolimatta, kun omien treenien jälkeen olin vielä alkeisryhmän kanssa yli tunnin kylmässä hallissa. (onneksi on halli, siellä ei tuule, eikä sada!)
Odotettuja täsmätreenejä ei ollut, mutta hyvää radanpätkää senkin edestä! Takaleikkauksia ja valsseja, ihan kelvollisestikin, kun vaan välillä malttaa hidastaa, ja antaa koiralle tilaa nähdä ohjauksen... on olevinaan niin tottunut menemään aina vaan lujaa!!!
Kuvassa Kössi tähyilemässä yli portin...
keskiviikko 17. tammikuuta 2007
Synttärit
Ulpu tänään 13vuotta ja 9kk. (vauvoilla ja vanhuksilla ikää mitataan kuukausissa)
"Grand Old Lady", Suomen vanhin elossa oleva kiharakarvainen noutaja.
Synttäri-aamu meni normaalien kuvioiden mukaan, aamuruoat ja -ulkoilu.
Kun lähdin töihin, koirat jäi tapojensa mukaan keittiön puusohvalle, Ulpu nukkuen, Kössi istuen ja katsellen ikkunasta...
Kun heille päivällä tarjottiin pihallemenoa, niin Kössi käytti tilanteen heti vauhdilla hyväkseen! Mutta entä madam?!? Hän oli käynyt eteisen ovella ja tarkistanut, ettei ole ilma vissiin muuttunut aamuisesta -ja pyörähtänyt takaisin sisälle! Että näin käyttäytyy meidän suuri persoona!
Kiitos Oak´s kennel, Leeni Norrvik, ELÄMÄNI KOIRASTA!
tiistai 16. tammikuuta 2007
Omaa ja ohjattua kivaa!
Sunnuntaina, kun taivaalta satoi karvalakin kokoisia lumihiutaleita, lähdettiin Kössin kanssa metsään, kera kahden n.viisikuisen (Remu ja Lara) ja 8-vuotiaan (Rambo) sakemannin kanssa. Kössi ja Remu tuulettivat sydämen kyllyydestä, Lara-neiti ja Rambo ottivat rauhallisemmin, -selviää sitä vähemmälläkin! Me ihmiset saimme "kuningasidean" poiketa retkellämme kahville "metsän taakse pohjoiskiikalaan" jossa laumamme sai myös koiraseuraa kahdesta partistytöstä (lue:Oona-neiti ja Hajdu-mamma).
Kun lähdimme takaisin, niin sade oli muuttanut muotoaan... Taivaalta tuli silkkaa vettä! Ilma oli sellainen, ettei kunnon koiraihminen veisi koiraansakaan ulos...
PS. Ulpulla oli asiat paremmin -hän istui autossa odottamassa, turkki kuivana...
Maanantaina illalla mentiin Halikkoon taas treeneihin. Koutsimme oli tehnyt "kimurantin" 21 esteen radan, jossa oli kaikki kontaktiesteet! Aa ja puomi meni suht´hyvin, toki palkat pysähdyksistä kontakteilla, mutta keinu otettiin erillisenä juttuna, makkaralla höystäen ja pariin kertaan. Kössillä oli hyvä vire päällä, mutta itse olin vähän unessa, tarttis kai opettaa koiralle numerot... Ensi kerralla "täsmätreenit" -Kössille keinua, sekä muita kontakteja ja ohjaajalle kaikkea (lekalla päähän!)

lauantai 13. tammikuuta 2007
Mukavata...
"SINULLE ANNETAAN VAIN HIPPUNEN HULLUUTTA. PIDÄ HUOLI, ETTET HUKKAA SITÄ." (Robin Williams) Olen antanut itseni ymmärtää, että täällä meidän kehveleiden blogissa käy lukijoita! Olen asiasta ilahtunut ja tyytyväinen!
Kirjoittelen asioista, joita on mukava jakaa muiden kanssa... Esim. madam-Ulpu on ollut oma ihana itsensä taas,viime viikon peljätyksen jälkeen. Kerjää vanhaan totuttuun tapaan (jopa äänekkäästi marmattaen) kahvipöydästä... Välillä haastattelen itseäni, että onko Ulpun elämä onnellista? On se, siitä vakuutun aina uudestaan!! Eipä palvelutalojen mummotkaan maratonia juokse ja päivänokosille vetää mieli! Välillä mietityttää, kun vanhus pitää jättää pihalle autoon odottamaan, kun Kössin kanssa mennään kävelylle... miksiköhän? No, autossa hän odottaa rauhallisena, sitävastoin kotona vinkuu ja juoksee ympäriinsä... Pitää ajatella vanhaa pumppua!
Kuva, joka on ohessa, on 12vuotta minulla olleesta "nukku-maijan" lehdestä, se on mielestäni viehättävä kuvioineen... (näet suurempana klikkaamalla kuvaa)
perjantai 12. tammikuuta 2007
Postia...
Eilen posti toi Kössin viralliset kuvaustulokset. Ne ei olleet reissulla muuttuneet, eli lonkat B/B ja kyynärnivelet 1/1. Beelonkat sanotaan samassa postissa olevan "lähes normaali/rajatapaus" ja ykkösen kyynäristä "lievät muutokset". Olen tuloksista tosi tyytyväinen, koska lääkäri-setä Skutnabb sanoi, ettei nämä tulokset harrastamista haittaa! Ja kun ajattelee meitä Kössin kanssa yhdessä, niin eiköhän me olla lähes normaaleja/rajatapauksia, sekä lieviä muutoksia (tai vakavia) on tässä itsekullakin...
tiistai 9. tammikuuta 2007
Agi-kivaa!
Vihdoinkin! -sanoi Kössi!
On se mukavaa nähdä, miten innoissaan koira on jo siinä vaiheessa, kun ajetaan treenihallin pihaan. Pihalla halliin mennessä ei malta edes haistella, vaan sisälle-sisälle-sisälle! Kun päästään sisään, Kössin etutassut "tamppaa" täynnä intoa, koska on mun vuoro, joko saan mennä!!!
Kieltämättä olin itse myös odottanut joulutauon loppumista, nyt opetellaan "uusiksi" kontakteille menoa ja tietty vahvistetaan myös niillä alastuloa. Noutajan logiikalla voi asioita viedä jakeluun herkuilla... Etutassut kontaktipinnalle= makkaraa suuhun!?! Toivon Kössin saavan "makkaran voimalla" rohkeutta lisää myös keinulle, se kun on yhäti jännittävä este.
Treenit meni hyvin ja köröttelimme kotiin vesisateisessa, pimeässä tammikuun illassa...

maanantai 8. tammikuuta 2007
Metsälentoa
Talvi jatkuu... Ilmat vaan ei oikeen talvea muistuta!
Olimme eilen yhdeksän koiran voimalla metsässä, vähän treenaamassa, sekä irrottelemassa ja pitämässä hauskaa! Otimme Kössin kanssa pitkästä aikaa pari äijän hakua, joista hän suoriutui suurella ilolla ja riemulla!!! Kaikki lajit kun on Kössin mielestä "hyppylajeja" ja aina on hauskaa!
Yksi yhdeksän koiran joukossamme oli mukana tavatakseen muita koiria, vähän yli 4kk ikäinen sakemanni-tyttö oli aluksi hämillään, voiko muita koiria olla NÄIN paljon! Kaikki koirat nauttivat retkestä, kukin omalla tavallaan, joku paseeraten "mamman" kanssa, joku "lentäen"... Madam-Ulpu autossa -säästellen voimiaan ja odotellen, kunnes tullaan autoille ja hän pääsee jaloittelemaan.
Kotona oli taas illalla rauhallisia koiria, tänään päästäänkin jo agi-treeneihin!
lauantai 6. tammikuuta 2007
Loppiainen
Lepäillen lauantaita...
Vuoden ensimmäinen viikko meni nopeasti, vielä tämä arkipyhä ja sitten normaali arki alkaa!
Ulpu toipui "mahapöpöstään" ja jatkaa taas porskuttelua vanhaan malliin!
Kössi sai eilen blondi-seuraa, Pimu kävi kylässä. On se kumma, miten kultsut luulee olevansa NIIN pieniä, että paras leikkipaikka on pöydän alla. Kahvikupeissa käy mainingit... mutta kuva kertoo, miten kivaa on!
keskiviikko 3. tammikuuta 2007
Liikaa...
Meinaa tulla liian paljon -aivan liian nopeasti!
Ulpu alkoi voimaan huonosti eilen illalla, oksenteli useaan otteeseen ja loppuuhan se veto nuoremmaltakin moisesta!! Yö meni nukkuen, mutta aamulla, kun Ulpu oli syönyt vähän riisiä keitinliemessä (sokerilla ja suolalla maustettuna) hän vaan seisoi ja huojui... Laitoin pedin lattialle, johon hän suorastaan lysähti voimattomana!
Lähdin töihin "hyvästijättö-fiiliksillä" ... Ajattelin, etten kestä joka toinen päivä luopumista! Päivällä sain onneksi parempia kuulumisia kotoa, hieman pirteämpi mamma oli käynyt pihalla, ja mennyt jo omalle (keittiön puu-)sohvalle nukkumaan !!!
Kotiutuessani töistä, Ulpulla oli selvästi NÄLKÄ! Taas riisiä em.maustein, sekä n.10 noppelia joukkoon. Nyt vaan toivon, että vanhukseni jaksaa jatkaa vielä eloaan ja oloaan meidän mukana...nyt näyttää valoisalta!
...Kukaan ei vielä ole vahingoittanut silmiään
katsomalla asioiden valoisia puolia...
(onnistujan päivyri, Positiivarit)

maanantai 1. tammikuuta 2007
Tammikuun ensimmäinen päivä!
Uuden vuoden alku oli yhden elämän loppu...
Katti-kissa muutti kissojen taivaaseen... Hänen kohdalla ei voi sanoa, että paremmille hiiri-apajille, koska ainut pyydystämänsä elävä ruoka oli perheen gerbiili, jonka Katti sai ja söi ollessaan 4½kk ikäinen!
Näin koira-ihmisenä, luulin kissasta luopumisen olevan "helpompaa", mutta 10 ja puoli vuotta Suuren Persoonan kanssa ei voi loppua ilman tunnekuohua!
-Koira pitää ihmistä jumalana,
koska saa ihmiseltä ruoan ja suojan.
-Kissa pitää itseään jumalana,
koska saa ihmiseltä ruoan ja suojan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)