maanantai 31. joulukuuta 2007

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA !!!


Kuusi tuntia jäljellä vuotta 2007
Yllä oleva kuva kertoo, mikä oli koiratilanne meillä vuosi sitten... Kuvassa Kössin kanssa on Ulpu, vanha ja arvokas! Paljon on menneeseen vuoteen mahtunut, niin suruja, kuin ilojakin. Maaliskuussa jouduin luopumaan lähes 14 vuotiaasta elämäni koirasta.

Elo yhden koiran taloudessa kesti 5kk, kunnes Tyyra tuli ja valloitti kiharaisella pennun olemuksellaan!

Paljon on taas uusia juttuja koettu, ja toivottavasti koetaan koko ajan lisää ja lisää...

Alla on kuva tältä päivältä, Kössin rinnalla Tyyra!

sunnuntai 30. joulukuuta 2007

Vuoden viimeisiä päiviä

2007 vetelee viimeisiään... ja ilmat on kaikkea muuta kuin talviset! Tänään "siivosin" pihaa, tottahan toki 30.12. työvälineenä oli HARAVA! Vettä satoi, aina välillä enemmän ja välillä vähemmän :)
"Urheiluhengessä" käytiin myös metsälenkillä kaveri-partisten kanssa. Metsäteiden ruohottuneen keskiosan molemmin puolin oli vesivanat, joita pitkin oli nelikon mahtava kiitää! Meillä oli kotiintuomisina vain märät koirat, mutta Minnan koirilla oli myös matkamuistoina risuja ja sammaleita...!
Laitoin alle kuvan todisteeksi "Kössin" possusta, jota Tyyra aktiivisesti lainaa... pari muutakin kuvaa löytyy täältä.

lauantai 29. joulukuuta 2007

Suloista ja makeaa...



Venlan ensimmäinen joulu... pakettien sisällöstä viis! Mutta maistaa pitää! Meille "isommille" maistui myös suklaa, ym. makeat... ehkä liikaakin!

sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Yksi yö jouluun...



Kössi sai varaslähdön jouluun...
Joululahja, tai lahja, joka on Kössille tosi "upee"! Aina Helmin ja Lunan luona vieraillessa Kössi on omikoinut samanlaisen possun ja vaeltanut se suussa onnellisena. Nyt hänellä on oma possu...
Edes Tyyralla ei ole oikeutta ottaa sitä Kössiltä, vaikka muuten saa viedä vaikka herkut nenän edestä...

Helmi ja Luna vierailivat ja pitihän tytöistä saada jouluinen kuva...

lauantai 22. joulukuuta 2007


Lauantai päivä oli kirkas, jopa aurinko oli näkyvissä talvipäivänseisauksen kunniaksi! Pyydystin pölyä ja koirankarvoja nimimerkillä joulu, mutta sekä koirat, että minä kyllästyttiin moiseen... voihan kauniin iltapäivän käyttää paljon "hyödyllisemminkin", suunnaksi siis METSÄ!
Mia tuli koiriensa kanssa myös, siis olimme voimalla neljän noutajan! Iltapäivän treffeistä löytyy kuvia täältä.

torstai 20. joulukuuta 2007

Vauvoja...


Voihan sulopallerot ja pahikset!
Olin tänään illalla katsomassa (myös linssin läpi) Helmin vauvoja, joista löytyy kuvia täältä.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Toimintaa...

Viikonloppuna päästiin taas "vähän normaalimpaan" elämään koirien kanssa. Eipä tuo päivän valoisa hetki niin pitkä ole, mutta esimerkiksi mustan kikkuraneidin erottaa kuitenkin maisemassa...
Sunnuntaina Tyyra pääsi irrottelemaan bc Lunan kanssa Hyyppärän harjumaisemiin, Kössin odotellessa kotona. Tytöt tuulettelivat täysillä metsässä, eikä se meille kaksijalkaisillekkaan pahitteeksi ollut vähän käyttää eri lihaksia pusertamalla rinteissä ;)
Iltapäivällä oli Kössin vuoro! Vuoden viimeiset ohjatut treenit! Intoa ja tekemisenhalua ei puuttunut, mentiin 18 esteen rata pariin kertaan. Tiukkaa nenästävetoa, kontaktiesteitä ja vauhtisuoraa! Pikku kameesi piti tapahtua... Kössi meni kauan hiomamme keinun myös "varkain", ja hänen pehmeä puolensa tuli taas esiin keinun "pamahtaessa"... toivon täydestä sydämestäni, ettei jouduta "aloittamaan alusta" keinun menoa taas... :(
Maanantai-illan kruunasi kävelylenkin jälkeinen vierailu Lystiläisiä tapaamassa. Kössi, Tyyra ja Babiz (saarloos wolfhund) juoksivat kolmistaan ympäri pihaa, tietysti myös metsän puolella ja pellolla... Pikkuinen Shoot (kääpiöpinseri) tarkkaili tilanteita turvallisen välimatkan päästä, ilmaisten välillä mielipiteensä tarmokkaasti! Lopulta Tyyran (naisellinen) olemus "sulatti" Shootin ja kahdella jalalla seisten hän teki tuttavuutta hurmaavan neidon kanssa.
Kiitos Mira ja Veijo iltakahvista, sekä alla olevasta kuvasta.

lauantai 15. joulukuuta 2007

Joulun odotusta...


Kuvassa "meidän" tonttu-tyttö Venla



Keskellä kiireiden, arkisten askarten,
mietin ja murehdin:
"tuleeko jouluni jouluksi,
saanko kaiken valmiiksi.
Mitä antaisin Sinulle,
mitä tekisin toisille?
Entä jos jääkin jotain tekemättä,
kyselen hymyilemättä."

Näen peilistä kasvot kovat,
pelästyn,
koska ne ovatkin ikiomat.
Kyllä nyt on pakko pysähtyä
ja hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa,
eikä se huomaa yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen,
jos kaiken tuhlaa kiireeseen.
Silloin oman juhlani vain pilaan,
kun riemuitsisin siitä sijaan.

Joulun tarkoitus on vallan toinen,
ja sen sanoma suurenmoinen!
Jospa annakin lahjaksi aivan uutta,
itsestäni vaikka iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme,
niin itsekin sitä silloin saamme.
Miten ihana onkaan Joulun odotus,
kun rintaa ei paina ahdistus!

(lainattu serkkuni s-postista... kiitos Anne!)

Kaikenlaisten "sähellysten" ohessa, on välillä omatunto koputellut koirien aktiviteetin puutteesta... Onneksi meillä on (ne kuuluisat) maailman parhaat koirat, jotka ottavat vastaan aina yhtä iloisina, eivätkä mökötä, vaikka joutuvatkin välillä odottelemaan "liikaa"...
Riemu on valtaisa, kun ottaa taluttimet, vaikka tiedossa on vaan pikku kävely katuvalojen valaisemalla alueella. Valoisan hetken pituus päivässä rajoittaa metsä-retkiä, mutta viikon päästä alkaa taas päivä pidentyä, siis mennään kohti kevättä!!!

torstai 6. joulukuuta 2007

Hyvää Itsenäisyyspäivää!


Kuvassa on näkymä olkkarin ikkunasta... ei järin talviselta näytä...

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Näyttelyssä


Tänään oltiin Helsingissä Kaapelitehtaalla pentunäyttelyssä.
Tuomarina kiharoilla oli Eeva Rautala. Kehässä nähtiin kaksi kiharaa, Tyyra ja velipoika Jape (Anatnaq Clifford) joka oli VSP Tyyran ollessa ROP !
Tässä arvostelu:
Hyväntyyppinen ja -kokoinen narttupentu, jolla hyvänmuotoinen feminiininen pää, hieman pyöreät silmät, hyvä selkä ja lantio. Ikäisekseen normaali runko, hyvä luusto ja takakulmaukset, saisi olla paremmin kulmautunut edestä. Hyvä karva ja häntä. Liikkuu hyvin sivusta, hieman kapeasti takaa. Hyvä luonne. Hieman suuret korvat.

Siis jäimme odottamaan ryhmäkehää...
8-ryhmän tuomaroi Rune Fagerström, joka poimi Tyyran ryp-4 sijalle, kultaisennoutajan ollessa 3. ja cockerspanielit (tavallinen ja amerikan) oli 1. ja 2. (en enää "nähnyt" cockereiden järjestystä ;) )
Kokonaisuudessa hieno päivä!
Kiitos myös mukavalle "retkiporukalle" ja tähtireporttereille!!! (kuvia täällä)