Kuvassa "meidän" tonttu-tyttö Venla
Keskellä kiireiden, arkisten askarten,
mietin ja murehdin:
"tuleeko jouluni jouluksi,
saanko kaiken valmiiksi.
Mitä antaisin Sinulle,
mitä tekisin toisille?
Entä jos jääkin jotain tekemättä,
kyselen hymyilemättä."
Näen peilistä kasvot kovat,
pelästyn,
koska ne ovatkin ikiomat.
Kyllä nyt on pakko pysähtyä
ja hetkeksi hiljentyä.
En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa,
eikä se huomaa yhtä ahertajaa.
Ei tule joulu sydämeen,
jos kaiken tuhlaa kiireeseen.
Silloin oman juhlani vain pilaan,
kun riemuitsisin siitä sijaan.
Joulun tarkoitus on vallan toinen,
ja sen sanoma suurenmoinen!
Jospa annakin lahjaksi aivan uutta,
itsestäni vaikka iloisuutta!
Rakkautta ja lämpöä jakakaamme,
niin itsekin sitä silloin saamme.
Miten ihana onkaan Joulun odotus,
kun rintaa ei paina ahdistus!
(lainattu serkkuni s-postista... kiitos Anne!)Kaikenlaisten "sähellysten" ohessa, on välillä omatunto koputellut koirien aktiviteetin puutteesta... Onneksi meillä on (ne kuuluisat) maailman parhaat koirat, jotka ottavat vastaan aina yhtä iloisina, eivätkä mökötä, vaikka joutuvatkin välillä odottelemaan "liikaa"...
Riemu on valtaisa, kun ottaa taluttimet, vaikka tiedossa on vaan pikku kävely katuvalojen valaisemalla alueella. Valoisan hetken pituus päivässä rajoittaa metsä-retkiä, mutta viikon päästä alkaa taas päivä pidentyä, siis mennään kohti kevättä!!!
