sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

♥ Kevät ♥

 Kevät etenee ja ainakin allekirjoittanut saa energiaa lisää rutkasti auringosta!
Pitkin talvea on treenailtu Tyyran kanssa dameilla ja leluilla sitä, mihin syksyllä riistan kanssa jäätiin...
 Lauantaina otettiin vuoden ekat treenit linnuilla.
Olihan Tyyra talven aikana miettinyt asioita,
sen verran hyvän mielen treenit saatiin! :)

 "Saalis" tuli reippaasti metsästä...
 Illalla olin ihastelemassa 2-viikkoisia partacollien pentuja ♥ 

torstai 26. huhtikuuta 2012

Ihan pihalla

 Keskiviikkona oltiin ensimmäisissä ulkotreeneissä, talven (pölyisen) hallissa treenaamisen jälkeen. Ajattelin, että mahtaako hajumaailma viedä Martan mielenkiinnon, mutta hyvinhän pikkulikka keskittyi esteisiin.

Tässä video radanpätkästä:

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Koiranpäivänä


 Onnelliset pimpot 
 Hiekkakuopilta voi löytää aarteita! Tällä kertaa se oli sukka...



 Kössi ottaa rennommin, kuin tytöt. Osaa onneksi vähän säästellä itseään.
Maanantaina Kössiltä huuhdeltiin rauhoituksessa korvat putipuhtaiksi. 
Normaalit puhdistukset ja lääketipat ei riittäneet, 
nyt vielä jatketaan antibiooteilla, 
niin eiköhän niistä taas saada kesäksi "uimarin korvat"!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lonkkakuvauksessa

 Käytiin keskiviikkona Vihdissä, Finnin Ratsutila ja Eläinlääkintä Oy:ssä, kuvauttamassa Martan lonkat. Janne Ojala otti kuvat ja kehui hyviksi! Nyt odotellaan jännityksellä, mitä Kennelliitto kertoo niistä...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Elävää kuvaa :)


Lenkillä (aina yhtä ihanissa) Hyyppärän notkoissa ja harjuilla.

Koirat nauttii vapaudesta ja minä niitten mukana maastoista,
sekä pelkkä koirien riemun seuraaminen saa hyville fiiliksille!

Kössin nautintoja viimeisissä lumenrippeissä...

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Liitopäivä ja muuta mukavaa

 Treenailtiin sunnuntaina "hyvän mielen treeneissä"!
Pienellä, mutta mukavalla porukalla oli Salon Koirahalli varattu koko päiväksi ja paikalla oli koiria vauvasta "vaariin". Oli kiva seurata muiden tekemisiä ja Martta teki hommia myös tosissaan!
 Välillä käytiin tuulettumassa Vuohensaaressa...

 Kiitokset "kuvaus-sessio"seurasta (vas.) Nuukalle, Niitille ja Hipille! (ja Mallulle kans!)
 Joutsenia piti myös pysähtyä ihailemaan

Illalla kävin vielä pikaisesti ihastelemassa Lotan 7 vauvaa. Täydellisiä pikku koiria!
Päivästä kuvia lisää albumissa. KLIK!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

WINE, WHAM, WANT, WIND, WALK, WILD, WAVE, WISH, WINK

Nää Jalliksen (Tanjan) pennut vaan on niin ihania!
Katso vaikka lisää  KLIKkaamalla tästä!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Hupsista!

Torstai-illan metsälenkillä "löytyi" hiekkakuoppien reunalta pieni sulamisvesi-lammikko. Sinne tietty koko kolmikko säntäsi, mutta jokainen omalla tyylillään!
Kössin nopea makuulla käynti, Tyyran koikka-loikat läpi lätäkön ja Martan piti tietysti oikeen uida!!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pyhien viettoa...

Montuilla ulkoilua...

Tyyran tuulettelua

Martan lentoa

Maisemien ihailua

Valokuvamallina oloa

...myös Tyyra mallina

Kössi osaa (onneksi) ottaa välillä rennosti

Puree se!

Pääsiäiskukkia

Lystilän lauma

Muska ja Jojo

Babiz ja Zeus

"hammastikku"

Mitä isot edellä...

Aneriojärvi

Ihania Walliksia

Kaunis tyttö

Paljon lisää kuvia albumissa...

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantain Mätsärissä

 Osallistuimme Salon Seudun Noutajien järjestämään Match Show'hun ennustetusta räntäsateesta huolimatta.
Yllättävän paljon oli ihmisiä koirineen liikkeelle lähtenyt, kun Salossa oli samalle päivälle vielä toinenkin mätsäri.
Isoja koiria oli lähemmäs 50 kpl ja pieniä 25.
Tyyra esiintyi kisan ainoana kikkurana ja sai punaisen nauhan.
 Martta liihotteli hienosti: pienten koirien sinisten kakkospallille asti!



maanantai 2. huhtikuuta 2012

Pääsiäisviikko

 



VIRVON VARVON TUOREEKS TERVEEKS
Martan virpomista kotipihalla
 Metsästä löytyi sunnuntaina vielä lumisiakin paikkoja. Olipa mukava ulkoilla ilman kuraa, toki hiukan Martan helmoissa 'metsää' kotiin tuodaan.
Illalla alkoikin lumisade ja maisema on kaikkialla taas valkoinen ... :(


 Kolmikon ryhmä-pönötys ja kuvauksen jälkeinen 'vapaa'