maanantai 26. maaliskuuta 2007

Tampereella NÄÄS!





Sunnuntaina 25.3. olin kokopäiväretkellä Tampereella kv koiranäyttelyssä.
Treffattiin Somerolla aamulla klo 7.30 Simeliuksen Marikan kanssa ja matka meni kauniissa kevät-aamussa sujuvasti.
Kiharakarvaisten noutajien arvostelu alkoi klo 10. Meikäläinen istui tarkkana kehän reunalla, testaten omaa "kiharasilmää"... Upeita koiria! "Muutaman" vuoden poissaolo kiharakehien reunoilta oli saanut aikaiseksi sen, että koirat oli "seuraavaa sukupolvea" ja ihmiset remmien toisessa päässä oli vaihtuneet, paria "vanhaa tuttua kasvoa" lukuunottamatta.
Mukana ollut Elli (Anatnaq Beverley) oli PN3 ja sai varasertin.
Kössi sai tuliaisiksi luita ja uuden vinkulelun, pienen kumikanan, josta näkyy vaan varpaat tai pää, kun hän onnellisena kantaa uutta leluaan!

lauantai 24. maaliskuuta 2007

Lauantai-illan huumaa!


Oltiin Kössin kanssa illalla kylässä... Kössi ja Oona treffasi n.6 viikon tauon jälkeen! Ihan selvästi ilo oli molemmin puolista! Molemmat haastoivat toisiaan leikkiin vuorotellen ja juoksivat sydämiensä kyllyydestä! Oona kun on hoitanut "katrastaan" ja Kössi on odottanut kotona, kun olen käynyt pentuja katsomassa. Ikää Topikan C-pentueella on hurjat 5 viikkoa!!! Aivan ihania karvapalleroita! Kuvia löytyy taas albumista.
Mä pääsin saunomaan pihasaunassa, se on aina yhtä ihanaa! Kiitos Minna!
Huomenna aamulla lähden Tampereelle... nääs! Näyttelyyn on ilmoitettu yli 20kpl kiharakarvaisia noutajia, se on sille rodulle paljon, ja minä siellä kehän reunalla "silmät tapin päässä" katsomassa!
Apua! Kellot kesäaikaan! Nyt nukkumaan!

perjantai 23. maaliskuuta 2007

KÖSSI 4 VUOTTA!




Tänään on "meirän Källin" syntymäpäivä!
4 vuotta on jo hunajalla ikää, on vissiin aikuinen... vaikka onkin mamman poika -varmaan ikuisesti!
Toivotaan oikein keväistä ja kaunista päivää, juhlapäivän kunniaksi!

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Opiskelua...




Elämä on!
Aina voi vanha koirakin oppia haukkumaan! Tai "vanha rouva" nörtiksi... Ainakin siskon pojan ystävällisesti antamalla puhelin neuvonnalla! Ei se ihmeellinen juttu ole, mutta sain kuvan foorumiin, yhteispelillä Tanjan kanssa, ilman sukupolvien välistä sotatilaa! Helli-täti poseeraa nyt bc-foorumissa! Pistin saman kuvan tähän, siinä hän on niin kaunis!

Eilen oli myös agi-liito treenit!
Onnistuin 100%:sesti itse, nimittäin treenit läpi tällä kertaa ilman "salkoveja ja slutseja, tulpeista" puhumattakaan! Muutenkin reeningit meni hyvin, Kössi on tarkentanut hyppyjään, enää hypyt ei ole ihan niin korkeita ja lentäviä. Pääosassa oli takaleikkaukset ja heitot hypyille, nekin alkaa sujua!
Nyt mietityttää vaan lisenssi asiat, A, vai C-lisenssi?!? siinäpä pulma!

sunnuntai 18. maaliskuuta 2007

Viikonloppu!



Sunnuntai-aamun kunniaksi menin ulkoiluttamaan Kössiä ja kameraa!
Jo alkumatkasta tavattiin Eppu, lhasa apso, mallia Moser! Eppu oli ihan inskana tiellä, kun Koo oli myös remmissä, mutta kun menimme peltotielle, missä päästimme koirat vapaaksi, niin Kössi muuttui Epun silmissä isoksi ja pelottavaksi...
Jatkoimme Kössin kanssa kahdestaan jokivartta pitkin museon mäelle, aamulenkistä kuvia täällä.

Eilisestä vierailusta 7-viikkoisen borderterrieri-pentueen luona, kuvia kennel Sähikäisen albumissa. Tervemenoa katsomaan sydäntenmurskaajien kuvia!
Ps. Siellä on pari pentua vapaana...

lauantai 17. maaliskuuta 2007

Kevättä!




Koko viikko on mennyt keväisissä merkeissä, lämpöä on ollut jonain päivänä jopa 10c. Tänään oli hieman erilainen ilma, kun taivaalta tuli aamulla räntää, nyt kun olin Kössin kanssa kävelyllä, alkoi sataa silkkaa vettä! Mutta eikö vanhoissa viisauksissakin sanota, että: "uusi lumi - vanhan surma" ja "sataen suvi tulee"
Pihalla ei ole enää lunta, mutta kuraa sitä enemmän! Räpylöiden välit "tirsuu" oikein Kössillä... Kävelylenkillä löysimme IHANAN paikan, missä oli vielä lunta ja jäätä. Voi sitä onnea, kun Koo piehtaroi ja hankasi itsensä märäksi! Jos se piehtarointi nyt välillä vähän lipsui kyntöpellon puolelle...
Miten niin koirarakkaus välillä koetuksella?

maanantai 12. maaliskuuta 2007

viikon alkua...

Viikko on vierähtänyt yhden koiran taloudessa...
Kössillä näkyi hieman totisuutta muutamana päivänä Ulpun kuoleman jälkeen, mutta olen ihmetellyt samalla koirien kykyä elää tässä hetkessä! Ei miettien menneitä, eikä suunnitellen tulevaa! Kaikki on tässä-nyt-ja-näin!
Ruokakupin anto Kössille aiheutti ehkä eniten hämmennystä. Onhan hän saanut koko ajan oman kuppinsa toisena... ja nyt kuppi on lattialla, mutta Kössi odottaa "sitä toista kuppia"... Mutta kyllä tässä opitaan molemmat Ulpun-puutteeseen, -eipä odottanut treenien jälkeen autossa "maskotti-madam", niinkuin tähän asti on aina ollut...

Itse treenit oli tänään ihan oma juttunsa!
Polvet, sekä pari sormea kipeänä. Juu, urheilu on vaarallista! Rata oli haasteellinen ja suoriuduimme siitä, jopa kontaktit meni hienosti. Vaan radan loppupäässä putkelta kepeille mennessä hiekka pöllähti, kun tein kunnon "kaksois-salkovit, tai slutsit"!! En tiedä kompastuinko koiraan, vai omaan nokkeluuteeni, mutta komeasti kuitenkin ;)
Toivottavasti huomenna pysyy työkalut kädessä!

tiistai 6. maaliskuuta 2007




Kuvat on otettu 15. maaliskuuta -03
Olen tässä viime päivinä muistellut... nimittäin vuosia Ulpun kanssa. Niihin on mahtunut niin paljon yhteisiä kokemuksia, että niistä kirjoittaisi vaikka romaanin. En aio tähän sitä nyt tehdä, mutta halusin laittaa nuo kuvat...
Ulpu oli lähestymässä 10 vuoden ikää ja eleli kanssamme toista vuotta ainokaisena koirana. Ajattelin usein pelonsekaisin tuntein, että se alkaa olla jo iäkäs, entä jos Ulpu kuolee ja jään koirattomaksi...
Samana kesänä "kohtalo" toi Kössin meille...
Ulpulla alkoi kakaran "kouluttaminen talon tavoille". Kolme ja puoli vuotta nämä kaksi koiraa sai olla ja elää yhdessä.
Nyt on Kössillä ja mulla opettelu meneillään, kun joka jutusta puuttuu jotain...

Olen käynyt taas ystävieni koiranpentuja katsomassa, siis VAIN katsomassa, myös linssin läpi... Kuvia kennel Topikan albumissa, sekä kennel Sähikäisen albumissa.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

In Memoriam -ULPU



Hänestä säteili minua kohti taukoamaton, hiljainen rakkauden virta
-vahva, vakaa ja syvä.
Jos ei ole koskaan kokenut tällaista lemmikin kanssa,
sanat eivät riitä sitä kuvaamaan.
(Susan Race)

Eilen 3.3. loppui suuren persoonan tarina -lepää rauhassa Ulpu! (s.17.4.1993)