sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Janakkalassa kisoissa

Ilmoitin Martan Janakkalan kisoihin, toiveissa kisareissu "pienissä" kisoissa, jossa ei mene koko päivää. Kisakirjeen saapuessa kävi ilmi, että 1-2 luokkien kisoihin oli ilmoittautunut koiria yli 400 starttiin!
Medit aloitti päivän, eli meillä oli eka rataantutustuminen klo 8.00
Maisema näytti Kiikalassa tältä aamulla ennen kuutta...

Kun kerettiin perille, niin 'taivas aukesi' ja vettä tuli ukkosen säestämänä!
Eka rata juostiin siis sateessa, mutta yliaikaa ei voi sen piikkiin pistää. Martta teki tasaista työtä, mutta tahmeasti. Tuloksena siis nollarata yliajalla, sija 4.

Starttinumeromme oli 2 ja vain ensimmäisellä radalla oli koirakko ennen meitä. Seuraavat mentiin ekana!
Toisella radalla onnistuin räpeltämään itseni Martan eteen kepeille mentäessä. Millä koira voi mennä oikeaan väliin, jos mä seison edessä, vitonenhan siitä tuli ja aikaa suttaantui yliajalle... typerä minä!
Oltiin silläkin tuloksella kuitenkin neljänsiä.

Viimeisenä oli hyppäri.
Tämä, niinkuin edellinenkin rata mentiin auringon paistaessa, lämpötilan huidellessa lähellä 30 astetta. Ilma oli todella hautovan lämmin!
Martta taisi jo hiukan hyytyä, mutta kovasti tsempaten 0,10 sek. yliajalla kolmospallille!


Tuomarina oli Martti Salonen, eikä ykkösissä montaa LUVAa tullut. Radat oli mukavia, mutta niistä löytyi "pommeja", johon moni koirakko kompastui...

Erityiskiitokset Minnalle reissuseurasta ja videoimisesta!

Muista ekaluokkalaisista löytyy kuvia albumista, valitettavasti ihan kaikkia ei kuvissa näy, sadekuuro ja oma radalla juokseminen "häiritsi" kuvaamista. ;)


Ei kommentteja: