lauantai 1. syyskuuta 2007

Veikon vierailu ja muuta mukavaa...


Perjantain kunniaksi Tyyra sai vieraan, tai hyvinkin tutun vierailijan! Velipoika Veikko tuli käymään meillä ja pennut paini, sekä juoksi sydämiensä kyllyydestä! Kössi tarkkaili tilanteita ihan rauhallisesti, välillä hieman osallistuen leikkiin. Pihalla ollessa otin jokusen kuvan, mutta sateinen ja jo hämärtyvä ilta, yhdistettynä mustiin vipeltäjiin, ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä...
Lauantaina iltapäivällä mentiin Helmin ja Lunan kanssa Hyyppärän harjun maisemiin ulkoilemaan. Ensin pääsi pennut maastoon, joten olimme "loivemmilla" rinteillä. Tytöt nauttivat pehmeästä sammaleesta tassujensa alla (sekä myös repien ja maistellen sitä!) ja kisailivat käpyjen ja risujen omistajuudesta. Seuraavana pääsi aikuiset koirat tuulettelemaan ja pennut vuorostaan autoihin odottamaan. Menimme aivan upeissa harjumaisemissa lenkin, jossa me kaksijalkaisetkin saimme "pusertaa" mäkiä ylös ja alas. Aina välillä pitää oikein muistuttaa itseään, että muistaa olla tyytyväinen "kotikontujen" kauneudesta ja puhtaasta luonnosta! se tahtoo vaan olla liian itsestäänselvyys...
Alla olevien kuvien lisäksi löytyy metsäretkestä kuvia täältä.

Ei kommentteja: