perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuosi 2011

(Kuva suurenee klikkaamalla)

Jonkinlaista koostetta ajattelin tähän menneestä vuodesta kirjoittaa...

Tammikuussa saavutettiin Kössin kanssa "tavoitteemme", eli nousu kolmosluokkaan agilityssa! (Mehän aloitettiin aikoinaan lajin parissa harrastus-, ei kisamielessä. Kokeiltiin ykkösissä ja kun sieltä saatiin nollat, niin sama kokeilumieli kakkosissakin...)
23.3. tuli kultapojalle 8 vuotta mittariin, mutta huhtikuussa oli "pakko" vielä kokeilla, että riittääkö meidän (=mun) rahkeet kolmosluokan radoille. Ja saatiinhan me nolla kolmosistakin, toki 5,62 yliajalla.
Kössillä loivennettiin agility kesän mittaan eläkkeelle siirtymiseen ja aloitin helmikuussa Martan kanssa treenaamisen ohjatusti.

Pikkulikka suoritteli esteitä, mutta alkoi vuoden loppuessa löytää vauhtejakin. Vuoden lopussa alkanut juoksu pisti meidät tauolle, saa nähdä, mitä uusi vuosi tuo tullessaan.

Tyyran kanssa käytiin viidessä näyttelyssä: 5xSA, PN2 VARACA, ROP, ROP CACIB, siis ei ollenkaan valittamista menestyksessä!
Koko kesäkausi treenattiin myös "noutajajuttuja" ja kyllähän Tyyra siinäkin kehittyi vihdoinkin. Kausi loppui vähän kesken...

Kaikenkaikkiaan sain nauttia taas vuoden maailman parhaimpien (ja kauniimpien ja viisaimpien) koirien kanssa, ja mikä tärkeintä: kaikki kolme olivat terveitä ja onnellisia!

Kiitos myös kaikille ihanille -kuvioissa mukana olleille!

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Välipäivien kuulumisia

Joulu tuli, oli ja meni!
Eipä meillä ylensyönnin (ihmiset!) lisäksi sen ihmeellisempiä...
Pari joulu-posetus-kuvaa kuitenkin.

Tapaninpäivänä herättiin sähköttömyyteen.
Tuuli ulvoi nurkissa, vaikka asutaan suojaisassa "montussa" kirkonkylässä.
Vasta, kun lähdettiin naapurikaupungissa käymään, myrskyn todellisuus meni jakeluun.
En laskenut n.20 km:n matkalla olleita tielle kaatuneita puita, sekä johtojen varassa roikkuvia,
mutta moottorisahamiehet oli onneksi saaneet jo tielle "autonmentäviä" aukkoja... HUI!

Sähköt oli meiltä pois reilut 50 tuntia, eli yli 2 vrk!
Positiivisesti ajatellen, pääsin tiistainakin koirien kanssa valoisaan aikaan ulkoilemaan,
paikkana turvallinen metsänreuna hiekkamonttuineen,
metsään ei uskaltanut ajatellakkaan menevänsä...

Auriko oli mukanamme, mutta myös repivä tuuli...

Tyyran ja Martan yhteinen keppi-bisnes



torstai 22. joulukuuta 2011

Rauhallista Joulua!

(Kuva on serkkuni lähettämästä, omatekoisesta kortista. Kiitos Anne!)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

6 yötä jouluun...

Valoa on vain kynttilöiden muodossa...

Taivaalta sataa silkkaa vettä, mutta muutama (vähä)luminen
kohta sentään metsästä löytyi...
Kuvassa Kössin ja Tyyran kanssa Lotta (Topikan Charlotta)

...missä Kössikin pääsi nauttimaan lempiharrastuksestaan!
(alla oleva kuva)

Marttakin on päässyt nauttimaan vapaana juoksemiseta,
kun viikonloppuna on ollut mahdollista ulkoilla "valoisaan aikaan".
Viikko vielä juoksusta jäljellä...

Martan seuralaisena Anki (Timonan Adorable As Angel) orab

Muutama suhju kuva lisää albumissa.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Ensilumi


Saatiin Itsenäisyyspäivän kunniaksi maa valkoiseksi!
Sen verran lapsenmieltä oli havaittavissa,
että heti kun päivä valkeni, niin mars ulkoilemaan!

Ihanaa vaihteeksi, kun ei ollut kuraisia koiria,
mutta keli oli "sopiva" Martan helmojen paatumiseen...

Kiitos kuvista Tanjalle!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Aurinkoinen päivä :)

Aurinko! Se saa kaiken näyttämään kauniimmalta!
Jopa lentokentän maastossa, armeijan harjoituspaikkana olevan männikön...

Martta diipa-daapailee...

Hymypoika Kössi

vas. Kaapo, Uuno, Sulo, Martta, Kössi ja Tyyra

Maailman kauneimmat koirat




Valon kanssa leikkimistä lenkin lopuksi

Kuvia lisää ALBUMISSA