maanantai 27. huhtikuuta 2009

Järvenpää 26.4.-09

Sunnuntaina ajeltiin Järvenpäähän kisaamaan!
Urheiluhengessä oli mukana myös Piia koiriensa Kaapon ja Sulon kanssa, mukaan saimme myös tähtireportteriksi Tanjan ja kisamaskotiksi Jaden.

Ensimmäisellä radalla oli tuomarina Vesa Sivonen ja rata meni meillä loistavasti... lukuunottamatta viimeisen esteen edessä tapahtunutta Kössin "pyörähdystä" (syynä se, että jäin jälkeen harmillisesti) jonka tuomari tulkitsi vitosen arvoiseksi! :(
Olen muuten tyytyväinen starttiin ja 7.sijaan, se nousunolla jäi vaan niin pienestä kiinni...

Toinen startti oli Katarina Virkkalan tuomaroima.
Olimme Kössin kanssa jo lähtökuopissa, kun päivän mittaan yltynyt tuuli sai kiinni takanamme olevasta tulostaulusta ja rymäytti sen nurin! Kössi tunnetusti ääniherkkänä (ja muutenkin herkkänä poikana) pelästyi kovin... Meitä kehotettiin odottamaan rauhassa, mutta peli oli pelattu! Kössi oli hajalla, korvat niskassa ja katse totisena, ilman iloa! En ihan tarkkaan edes muista, mutta ehkä kolme tai neljä estettä mentiin rataa, loput "sävelsin" suuntana: pois radalta! Se siitä!
Toisin oli asiat seuraavalla koirakolla, eli Piia ja Kaapo ottivat ensimmäisen nollansa! ONNITTELUT heille!!!

Päivän päätteeksi menimme "koko joukkueen" kanssa Rekijoelle Haalin jokinotkoon palkitsemaan koiramme ihanalla vapaudella... oli hienoa seurata, miten seitsemän koiraa nauttivat... kukin tavallaan...
Kuvia albumissa koiriemme radoista, sekä jokinotkosta!
Suuret kiitokset loistavasta seurasta Piialle ja Tanjalle! (Tanjalle myös kiitos kuvaamisesta!)

torstai 23. huhtikuuta 2009

Keväisiä iltoja...


Päivät pitenee... Kyllä ♥ kevät ♥ on ihanaa aikaa!
Keskiviikkona iltalenkillä "törmättiin" kameraansa ulkoiluttavaan Tanjaan, tässä pari kuvaa ja albumissa lisää.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Maanantai-liitoa

Olimme "omatoimi-treeneissä" pienellä, mutta mukavalla porukalla Someron Haukkukalliolla. Ohjelmaan kuului myös parin pikku pennun kisailun ihastelua, sekä meidän kaksijalkaisten seurustelua ;)
Paikalla oli Kati kahden borderterrierin kanssa, Marika koko poikanelikkonsa kanssa ja me.
Auringon paistaessa otettiin myös kuvia, niitä on Marikan albumissa, sekä täällä.
Alla olevat kuvat (c)Marika A.




Ryömien menee, mutta menee kuitenkin!


kukkuu!

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Pieniä koiria ;)

Perjantai-iltana ulkoiltiin neljän koiran porukalla Kuusjoen maisemissa.
4 kk ikäinen Kiki oli ensimmäistä kertaa "isommassa porukassa" mukana ja käyttäytyi, kuin olisi "aina" näin toiminut...
Gere ja Kössi ovatkin vanhoja kavereita ja löysivät taas sen kuuluisan yhteisen sävelen, kuraojineen-päivineen... :(
Kuvia löytyy Collikoiden albumista.



Lauantaina pieni Voitto-poika (12 viikkoa) kävi moikkaamassa meitä!
Rohkea ja reipas pikku-beagle tutustui myös Kössi-setään... kuvia albumissa!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

...on ihmeen hyvä kotiin tulla taas!


Emme saaneet arskaa houkuteltua esiin sunnuntainakaan, siis ulkoilimme harmaassa säässä... jonka jälkeen otimme siirtymän Lahteen!
Aurinko-armas lämmitti meitä koko iltapäivän ja illan!

************************************************************


2.pääsiäispäivänä ajelimme kotiin, (taas harmaassa säässä) mutta omalle pihalle päästyämme outo valoilmiö näyttäytyi taas!
Jokunen kuva lisätty albumiin koirista reissussa ja kotipihalla. ;)

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Lähden Lappeenrantaan...

Pitkäperjantaina lähdettiin ajelemaan kohti Lappeenrantaa. Auton takana oma "liikkumökki" ja takapenkillä Nuuka-mitteli. Edessä pitkä viikonloppu-vapaa ja KV-näyttely. Matka meni leppoisasti ja jätimme Nuukan kasvattajansa luo L-rantaan. Sitten alkoi survival-seikkailu! Eli matka Laamalansaaren camping-alueelle. Saimaan seudulla on vielä lunta (paljon) ja kelirikko parhaimmillaan! Viimeinen 13km oli santatietä ja suurin ajonopeus oli n.30km tunnissa! Lopputuloksena kuranharmaat auto ja vaunu, mutta perille päästiin!
Lauantaina suunta takaisin L-rantaan... näyttelyyn.

Kiharoita oli paikalla 5 kpl ja tuomarina Israelilainen Agnes Ganami Kertes. Kaikki kikkurat saivat erin ja Tyyran "tulos" ERI NUK1 PN2 VASERT VARACA
Arvostelu:
A rather big bitch. Alittle long in body.Good type. Good headlines. Good angulations. Needs stronger back. Well set teil. Good foreches. Good curly coat. Shows good movement.

Tyyra pn-kehässä

Tätä kirjoittaessa ollaan jo saunottu ja vapaan vietto jatkuu, toivottavasti saadaan jo huomenna tännekkin lämpimämmät säät, tai edes auringon paistetta!
Kuvia on taas albumissa.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Vapaapäivän viettoa


Sunnuntaina vietettiin leppoisaa lököpäivää!
Kotipiha on niin kamalassa kunnossa, että isojen koirien tassut uppoaa kuraan polvia myöten, eli "takapihan aktiviteetit" on "jäissä".
Lähdettiin Tanjan ja koiriensa kanssa Hyyppärän harjuille, jossa olikin vielä yllättävän paljon lunta paikoitellen, mikä mahdollisti Kössin mäenlaskun...

Tanjalla oli kamera mukana ja hän "treenasi" erilaisia "säätöjä"... tuloksia albumissa.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

RN Hausjärvi 4.4.-09


Pitkästä aikaa oltiin näyttelyssä, suuntana Hausjärvi. Tuomarina oli Saija Juutilainen ja kikkuroita paikalla kolme kappaletta.
Tuomari piti kovasti Tyyrasta, mutta hän halusi tietää myös strategiset mitat, eli nyt on "virallinenkin mitta" otettu ;)
Koon puolesta kuulemma noutamaan isoja lintuja, hanhia ja niitä kuuluisia mustia joutsenia...
Tässä arvostelu:
1v 9kk. Kookas oikea ryht. hyvä luustoinen nuori narttu. Kaunis linj. pää hyvä ilme, pää ja korvat. Vahva kaula, etuosa saisi olla parem. kulm. aina lavoista ranteisiin. Vahv. käpälät. Hyvä rintakehä. Hyvin kannettu häntä, liikkuu hyvällä askelpit. edestä löys. takaa aht. Ylälinja voisi olla jäntevämpi. Hieno luonne. Erinom. vahva karvap.
EH NUK1

Onnittelut Elinalle ja Maijalle Villan ROPista ja sertistä!
Juoksentelin myös flättikehässä pari kierrosta... Kiitos Mialle seurasta ja kuvista!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Aprillipäivänä


Tänään oli taas kaunis aurinkoinen ilta.
Eilen oli Tyyran "privaatti-ilta" ja tänään oli vuorossa iloittelu kavereiden kanssa.
Mukana Maxitin maisemissa oli Minna, sekä koiransa Oona ja Lotta.


Kovin oli aurinko jo "tehnyt tehtäviään" ja lumet olivat huvenneet paikoin olemattomiin! :)
Kuvia albumissa.