torstai 28. heinäkuuta 2016

Luuri-kuva-päivitys :)

 Saimi pääsi keskiviikkona fyssarin käsittelyyn.
Leikkauksesta on kohta 5kk aikaa ja Saiminkaisen liikkuminen on helpon ja vapaan näköistä. "Terveellä puolella" oli jumitusta, mutta selvästi koira nautti käsittelystä.

Torstaina huristelin töiden jälkeen Kosken Kohaus mätsäriin, siitäkin on vuosien kuluessa tullut melkeen traditio. Mukana Tyyra ja Hilppa.
Autosta Tyyran kanssa suoraan veteraani-kehään (Piia oli suorittanut ilmot) -hienosti vet-4. pallille.
Pentujen kehässä jo huudeltiin Hilpan numeroa ja pentu "pomppaloikkaamaan" suoraan boxista kehään! Yksilöarvostelussa ravista sai haaveilla, mutta punaisten kehässä valtaosa Hilpan liikkeistä oli hienoa ravia. Seisottamisessa ei ongelmaa, niin pöydällä, kun maassa homma toimii. Pun-4.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Tyyran erkkari ja muuta kesäistä

 Käytiin kasvattajaa moikkaamassa Hilpan 5kk-päivänä. Oli mukava kuulla, että kakara näytti myös kasvattajan mielestä hyvältä, kompaktilta pennulta :)



 Pitihän Hilpasta pönötykuvakin ottaa
 Ällö-ihana-pallo

 Uimareissuja ollaan myös harrasteltu

 Luotto-noutaja Martta
 Saiminkainen voi hyvin




23.07.2016 Kiharakarvaisten noutajien erikoisnäyttely
Tuomarina Mechelle Jacques, GB
Veteraaninarttuja oli ilmoitettu upeat 9kpl !
Tyyran (näköinen) arvostelu:

"Very big girl, but correct proportions. Feminine head. Shows correct dentition. Excellent widgh of nose. Nice eye colour. Good front angulation. Rear angulations good, but shows age on movement. Good top- and underline. Correct lenght of tail. Exceptionally good coat. Nice tidy ears." VET ERI


maanantai 18. heinäkuuta 2016

Vauhdilla heinäkuuta eteenpäin

 Paljon ollaan puuhasteltu, mutta blogiin ei oo muka 'kerennyt'
 Päivät venyy ja paukkuu, onneksi valoisat illat mahdollistaa paljon enemmän!
 Ollaan nyt Hilpan kanssa agility-treeni-ryhmässä. Hauskaa, miten oppivainen pikkulikka on, ja nopea! Nyt vaan maltilla eteenpäin, kiirettä meillä ei ole!







 Pieni märkä koira harjoittelee malttia ja motoriikkaa :)

Kukkaistyttöjen poseerauskuvat lopuksi




lauantai 9. heinäkuuta 2016

Synttärit ♥

 Martta-murunen tänään jo 6 vuotta! 


torstai 7. heinäkuuta 2016

I like to move it, move it...

 Käytiin Hilpan kanssa treenaamassa porukassa liikkumista, sekä pysähtymistä Somerolla mätsärissä. "Kyllä se kotona osaa" pitää hyvin paikkansa, sillä piku näytti ainoastaan hetkittäin hienoa raviaan... Pöydällä, sekä maassa seisominen oli pala kakkua :)
Muuten taas hyvä uusi kokemus lapselle!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Reenailua

 Hilppa pääsi tutustumaan mejäilyn saloihin. Jälki ei ollut tietenkään pitkä, mutta juonesta pääsi likka jyvälle. Iso hirvenjalka tarkastettiin jäljen päässä...
 Saimi vaikutti 'vanhalta konkarilta'  :)
 Agility on kivaa!