tiistai 13. helmikuuta 2007

Hyppyjä...



Olipa kerran... (niin tarinat alkaa)
iältään pieni, sekä reipas, vauhdikas ja lennokas kultsupoika Kössi! Hänelle oli kerrottu, että kodin tontin ympärillä oleva aita on laitettu helpottamaan koirien oman reviirin valvontaa ja vahtimista. Mutta kun "oma minä" kasvoi paljon aitaa korkeammaksi, tuli suuri houkutus pompsahtaa yli 80cm:n aidasta! Ihan vaan katsomaan naapurin pihalle lentäneitä fasaaneja tai merkkaamaan toisen naapurin koiran reviiriä... Mutta kuinkas sitten kävikään?!? Joka kerta, kun se kuuluisa "aidan takana oleva vihreämpi ruoho" oli houkuttanut sen hypyn verran, niin taas sai toruja ja niskanahka-otteella kiikutettiin kotiin. Kun muutaman kerran oli tätä menoa testattu, niin Kössi päätti, että tontilta lähdetään ulos vain portin kautta ja yhdessä ihmisten kanssa!
Ohikulkevat kävelijät, ja varsinkin koiran ulkoiluttajat kyllä saavat nähdä esityksen, miten korkealle voi hyppiä aidan vierustaa pitkin, mutta ei aidan yli -luojan kiitos!
Hyppyinto on onneksi säilynyt ja se on sopivasti suuntautunut agilityesteisiin! Eilisissä treeneissä taas päästiin toteuttamaan intoa, ohjaajalle kun saisi jostain ladattua käskyjen ja näyttöjen hallinnan yhtäaikaiseksi...

Ei kommentteja: